 |
 |
 |
Viinit ja liköörit
|
Vargasin markiisien suvun nimi on painautunut
Riojan alueen
historiaan jo 1800-luvulla, jolloin suvun ja koko
Riojan
alueen ensimmäisten laatuviinien tuottajana
kunnostautunut
Don Diego de Quintano aloitti Vargasien suvun
viininviljelyn.
Markiisi Felipe de la Mata viljeli ensimmäiset
viiniviljelmät
vuonna 1840 perheen nykyiselle tilalle Riojaan.
Viininviljely
kulkee nyt Vargasien suvussa jo neljännessä
sukupolvessa.
Suvun omistama tila La Hacienda Pradolagar
sijaitsee Rioja
Altan alueella, Logronon kylän läheisyydessä.
Alue tunnetaan myös nimellä ”Kolme Markiisia”,
jolla tarkoitetaan kolmea eri markiisisukujen
omistamaa viinitilaa,
jotka sijaitsevat vieretysten; Murieta, Vargas ja
Romeral.
Tila käsittää 60 hehtaaria ja viini tuotetaan
tilaviininä eli yksinomaan omalla tilalla kasvavista
köynnöksistä. Ilmasto on aurinkoinen ja suotuisa
ja sademäärä vähäinen. Tilalla tuotetaan
ainoastaan Marques de Vargas -viinä kansainvälisille
markkinoille. Lisäksi tuotetaan pieni määrä MV
Reserva Privadaa sekä MV Prado Lagaria. Viljely
noudattaa
tiukkaa kaavaa, viinit ovat biodynaamisesti
viljeltyjä.
Tuottaja keskittää lähes koko tuotantonsa
kansainvälisille ravintolamarkkinoille.
Group Marques de Vargasin ryhmään kuuluu viisi
eri bodegaa eri puolilla Espanjaa:
- Giro Ribot Sa. (DO Penedes-Desttilerias MG.SA)
- Pazo San Mauro SA (DO Riax Baixas)
- Marques de Vargas SA (DO Rioja)
- Conde de San Cristobal SA. (DO. Ribera
del Duero)
|

|
Parxetin viinitalo
sijaitsee Alellan viinialueella, Barcelonan
kunnan koillisosassa. Varsinainen moderni
viininvalmistamo
sijaitsee sisämaassa Santa Maria Martorellesissa,
metsän
ympäröimällä todellisella viininviljelysalueella.
Suuri viinintuottaja Parxet käsittää kaikkiaan
kolme eri viinitaloa eri puolilla Pohjois-Espanjaa.
Mas Parxet: kuohuviinejä ja huippucavoja
Marques Alella: tuotetaan valkoviinejä Alellan
alueella.
Tionio: tuotemerkki edustaa Ribera del Dueron
alueella Pescueran
kylässä tuotettua voimakasta punaviiniä.
Do: Alella on yksi Euroopan pienimpiä
laatuluokiteltuja
alueita (noin 400 ha). Alueen viinintuotanto on
peräisin
jo 1700-luvulta, jolloin alueella vaikuttaneen
viinintuottajamarkiisin
nimeä kantaa myös Parxetin pehmeä ja nimekäs
valkoviini (Marques de Alella Clasico). Viini on
kuulu ja
tunnettu pehmeydestään.
Lue
lisää seuraavilta kotisivuilta:
www.parxet.es
|

|
Giro Ribotin tila
sijaitsee Benedesissä, Espanjan koillisimmassa
osassa Kataloniassa. Alue on Espanjan vanhimpia ja
hedelmällisimpiä viininviljelyalueita.
Giro Ribotin viiniviljelmät sijaitsevat El Pontin
alueella,
jossa suku on valmistanut viinejä, kuohuviinejä sekä
väkeviä juomia
jo usean sukupolven ajan. Giro Ribot kuuluu viiden
eri bodegan
ryhmään, Group Marques de Vargas. Giro Ribot tuottaa
pääasiassa Cavoja ja kuivia valkoviinejä sekä
palkittuja
huippucavoja kansainvälisille markkinoille.
Lue lisää seuraavilta
kotisivuilta: www.giroribot.es
|

|
Yritys on 1800-luvun lopulla Alfons Iglesias
Infanten perustama
perheyritys Lounais-Espanjassa Almendralejon
kylässä.
Alue on erittäin aurinkoinen ja sademäärä on
vuodessa alhainen, noin 400–500 mm. Vuosituotanto on
noin kahdeksan miljoonaa litraa ja vientiä on 40
maahan.
Extremaduran alue on nykyisin sherryn tuotannosta
johtuen
Espanjan neljänneksi tärkein viinintuotantoalue.
Nykyisin neljännessä polvessa olevan viinisuvun
viljelykset käsittävät yli 1000 hehtaaria
kolmessa eri kylässä. Viljellyt rypäleet ovat
tempranillo, garnacha ja graciano ja ne varastoidaan
amerikkalaisiin
tammitynnyreihin.
Monet Vina Extremenan viinit ovat saaneet paljon
arvostusta
eri puolella maailmaa (mm. Corte Real Platinum
2000).
Lue lisää
www.vinexsa.com
|

|
Yhtiön historia
alkaa vuodesta 1914, jolloin perustaja
Constantino Riera Muñiz aloitti siiderin
valmistuksen
pienessä Brecenan kylässä Pohjois-Espanjassa,
Asturiaksen provinssissa. Historia on
mielenkiintoinen tarina
siitä, kuinka pieni perheyhtiö kovalla ja
uhrautuvalla
työllä on saanut aikaan huippumodernin
tuotantolaitoksen
2000-luvulle.
Yhtiö oli ensimmäisiä siiderin
valmistajia Espanjassa. Aluksi vuositulo oli
pientä,
noin 45 000 litraa, mutta kasvoi muutamassa
vuodessa nopeasti
ollen pian noin 200 000 litraa. 30 vuotta
myöhemmin,
vuonna 1944 Constantinon poika Manuel siirsi
yhtiön ”Cidra
Riera” tuotannon 7 kilometrin päähän
Villaviciosaan nostaen tuotannon yli miljoonaan
litraan.
Vuonna 1963 yhtiö sai nykyisen nimensä ”Sidra
escanciador Sa”. Yhtiö on myös ensimmäisenä
valmistanut
Sparkling-siideriä 0,33 cl:n pulloon. Kokeilu
osoittautui
onnistuneeksi. Perinteitä kunnioittava valmistaja
näytti
tietä tämän päivän siiderin valmistukseen
Espanjassa. Nykyisin yhtiön huippumodernissa
tuotantolaitoksessa
valmistuu monipuolisia ja korkealaatuisia
siidereitä.
Lue lisää:
www.sidra-escanciador.com
|
 |
Bodegas La-Cercan Viinitila on perustettu 1957 ja
sijaitsee
Madridin ja Toledon kaupunkien välimaastossa noin
45km
etäisyydellä kaupungeista, alueella Casarubios
Del Monte. Viinit ovat laatuluokiteltuja DO.
(Guaranty Denomination
Mentrida). Yleisin rypäle Casarubion alueella on
Garnacha.
Rypäle on pieni, pyöreä ja erittäin makea
ja tiukkarakenteinen. Muita käytettyjä
rypälelajikkeita
ovat Tempranillo, Shyrah, Cabernet, Albillo ja
Macabeo.
La-Cercan valkoviinit valmistetaan Albillo ja
Macabeo rypäleistä.
Punaviineihin käytetään Garnachaa, Tempranilloa
ja Shyrakia, sekä Caberneetä. Tuotanto vuodessa
on suhteellisen vähäinen n. 60.000 pulloa. Kaikki
viinit valmistetaan ainoastaan omien viinitarhojen
sadosta.
Koska tuotanto on kohtalaisen pieni, pystytään
laatu piämään tasaisen korkealaatuisena. Viinien
kypsytys tapahtuu Ranskalaisissa ja Amerikkalaisissa
Tammitynnyreissä,
sekä ruostumattomissa terästankeissa. Modernia
tegnologiaa ja traditionaalisia menetelmiä
tunnontarkasti
noudattaen saadaan aikaan laadukkaisia ja
nykyaikaisia viinejä tyydyttämään
myös ulkomaisia markkinoita.
Lue lisää:
www.bodegaslacerca.com
|
|
 |

|
|